Ote ry

OTE ry on Oulun ammattikorkeakoulun tekniikan opiskelijoiden koulutusalajärjestö. Yhdistys edistää, valvoo ja ajaa jäsenistönsä etua. Yhdistyksellämme on pitkä historia; ensimmäiset asiakirjat ovat vuodelta 1909, jolloin opiskelijatoiminta alkoi.

OTE ry:n edeltäjä perustettiin 68 vuotta sitten.

Yhdistyksen operatiivisesta toiminnasta vastaa hallitus, johon kuuluvat puheenjohtajan, rahastonhoitajan ja sihteerin lisäksi 4-8 jäsentä ja 0-2 varajäsentä.

Miten mukaan toimintaan?

Jäseneksi

Varsinaiseksi jäseneksi voivat liittyä kaikki Oulun ammattikorkeakoulussa tekniikkaa opiskelevat henkilöt. Jäseneksi voi liittyä Kide.appin kautta.

Jäsenmaksu lukuvuonna 2020-2021 on 0€.

Hallitukseen

Uusi hallitus valitaan syyskokouksen yhteydessä (yleensä lokakuussa), ja sen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus valitaan äänestämällä ja ehdokkaaksi päästäkseen täytyy olla yhdistyksen jäsen. Äänioikeutettuja ovat myös kaikki yhdistyksen jäsenet.

 

Toimihenkilöksi

Toimihenkilö on hallituksen oikea käsi, joka voi olla mukana tapahtumien järjestämisessä, toimia erilaisissa toimikunnissa (esim. mäenlaskutapahtuman pulkkaprojekti), tai hoitaa muita pieniä hallituksen antamia toimia (nakkeja).

Toimihenkilöksi voi ilmoittautua jokainen yhdistyksen jäsen, ilmaisemalla halukkuutensa jollekkin hallituksen jäsenelle. Toimarina oleminen mahdollistaa asioita, mutta ei velvoita mihinkään.

 

Oamkin tekniikan opiskelijat OTE ry 

Yliopistokatu 9, 90570 OULU 

hallitus(ät)otery.net